» Yhtiö » Ympäristö

Turvalliset tuotteet- sekä sinulle että ympäristölle

Kaikki Bostikin tuotekehitys perustuu turvallisuusajattelulle. Kemianalan yhtiönä noudatamme niin kansallisia kuin myös eurooppalaisia säädöksiä. Toimintaamme valvovat päivittäin Ympäristökonttori Helsingborgissa ja Lääninhallitus Skånessa.

Mutta Bostikilla me emme tyydy ainoastaan noudattamaan säädöksiä vaan työskentelemme jatkuvasti vähentääksemme ympäristövaikutuksia kaikessa toiminnassamme. Niin Bostik tuotteiden käytön, valmistamisen kuin myös niiden kierrättämisen pitää olla turvallista. Bostikille myönnettiin Ympäristösertifikaatti - ISO 14001 vuonna 2000.

Bostik on varustanut ympäristöystävällisimmät tuotteensa  "Take Care"- logolla. Nämä tuotteet auttavat meitä parempaan yhteiseen ympäristöön niin työssä kuin myös kotona. Se myös osoittaa, että Bostik kantaa aktiivisesti vastuuta ympäristömme turvallisuudesta. Siksi toivommekin, että meitä tuettaisiin "Take Care"- kampanjassamme ja nämä tuotteet asetettaisiin etusijalle aina kun se vain on käytännössä mahdollista. Useat tuotteeme on varustettu myös pohjoismaisella Joutsen-merkillä.